Missio ja visio
Missiolla tarkoitetaan yrityksen elämäntehtävää. Missio koostuu kolmesta osatekijästä: visiosta, arvoista ja toiminta-ajatuksesta. Visio on yrityksen tulevaisuuden tahtotila. Se määrittää, millainen yritys haluaa tulevaisuudessa olla. Visiota voidaan pitää yrityksen tavoitteiden ja päämäärien toteutumisen tuloksena. Hyvä visio on yksinkertainen ja selkeä. Visiot sisältävät usein määrittelyjä yrityksen liiketoiminnan laajuudesta, kasvusta, yrityskuvasta, kilpailutilanteesta, kilpailueduista tai sidosryhmäsuhteista. Visio voi esimerkiksi olla seuraava: ”Maailman johtava mobiilien kommunikaatiotuotteiden sopimusvalmistaja, jonka liikevaihto ylittää 10 miljardia euroa ja jonka toiminta-alueena on koko maailma.”
Arvot ovat niitä periaatteita, joiden mukaan yritys toimii. Yrityksen strategiassa ei pidä hyväksyä arvojen vastaista toimintaa. Arvot eivät vaadi ulkoista oikeutusta, vaan ne ovat merkityksellisiä organisaation sisäisesti ja tärkeitä organisaatiossa toimiville ihmisille.
Toiminta-ajatus ilmaisee yrityksen perustarkoituksen: miksi yritys on olemassa. Hyvä toiminta-ajatus on melko pysyvä ja parhaimmillaan voimassa koko yrityksen olemassaolon ajan. Hyvän toiminta-ajatuksen tulee olla riittävän laaja, jotta se ei rajoita toimintaa, mutta toisaalta niin selkeästi ilmaistu, että se ohjaa toimintaa. Esimerkiksi Body Shopin toiminta-ajatus on tuottaa kosmetiikka-alan tuotteita, jotka eivät vahingoita eläimiä eivätkä ympäristöä. |