2.2.7. Strategian valintaEtälukio
 

Strategian valinta

Kun yritys on määritellyt tilanteensa, sillä on kolme keskeistä tapaa toimia kilpailukykyisesti: hintajohtajuus, erikoistuminen ja fokusointi eli keskittyminen.

Hintajohtajuus tarkoittaa, että yritys pystyy myymään tuotettaan kilpailijoitaan edullisemmin. Jotta tämä olisi mahdollista, pitää yrityksen kyetä myös valmistamaan tuotteet kilpailijoitaan halvemmalla. Hintajohtajuus vaatii usein suurtuotannon etuja, eikä se kovinkaan usein sovellu PK-yrityksille. PK-yritysten voittoisat strategiat perustuvatkin useimmiten erikoistumiseen ja fokusointiin.

Erikoistumisella yritys pyrkii tyydyttämään tuotteillaan tai palveluillaan asiakkaidensa tarpeet paremmin kuin sen kilpailijat. Tämä saattaa perustua johonkin yrityksen tekemään innovaatioon, keksintöön tai pelkästään siihen, että se tuntee asiakkaansa paremmin kuin kukaan toinen. Esimerkkeinä erikoistuneista yrityksistä ovat monet paikallisesti toimivat liikkeet ja kaupat, kuten kauneushoitolat, erikoisvaatekaupat tai varaosaliikkeet. Toisaalta myös kansainvälisesti toimivat suuretkin yritykset voivat erikoistua tiettyyn kapeahkoon tuotesegmenttiin. Tällaisia suomalaisyrityksiä ovat esimerkiksi Suunto ja Vaisala.

Fokusointi tarkoittaa keskittymistä johonkin tarkasti määriteltyyn asiakaskuntaan, jonka tarpeet, halut ja intressit tunnetaan ja ne pystytään tyydyttämään tarkasti.

Olennaista strategian valinnassa on pyrkimys löytää kilpailukykyinen toimintatapa. Yrityksen on vastattava kysymykseen, miten yritys saavuttaa, ylläpitää ja edelleen vahvistaa kilpailuetuaan. Yrityksen on pyrittävä löytämään strategia, jolla sen erityisosaaminen ja vahvuudet parhaiten tulevat hyödynnettyä.

TakaisinYRITTÄJYYSVÄYLÄ
2.1.0. Liikeidea ja rahoitus
2.2.0. Strategiset valinnat
2.2.1. Strategian käsitteestä
2.2.2. Missio ja visio
2.2.3. Strategiset liiketoiminta-alueet ja strategiatyö
2.2.4. Yrityksen sisäinen tila ja toimintaympäristö
2.2.5. Synteesi
2.2.6. Strategiset tavoitteet
2.2.7. Strategian valinta
2.2.8. Strategian toteuttaminen
Kirjallisuutta
Tehtävät
Testi
2.3.0. Yritysmuodot
2.4.0. Liiketoimintasuunnitelma
2.5.0. Budjetointi
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet