Budjettiseuranta
Budjettiseuranta eli budjettitarkkailu on budjetoinnin kolmas vaihe. Budjettiseurannan avulla tarkkaillaan, miten budjetissa asetetut tavoitteet ovat toteutuneet, millaisia eroja on syntynyt ja mistä budjettierot syntyvät. Jos seurannassa havaitaan merkittäviä eroja tavoitteiden ja toteumien välillä, yritysjohdon on välittömästi ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin.
Budjettiseurantaa on tarpeen tehdä paitsi tilikauden jälkeen vuositasolla myös tilikauden aikana esimerkiksi neljännesvuosittain tai kuukausittain. Joissakin tilanteissa, kuten rahojen ollessa vähissä tai uusien myyntikampanjoiden aikana, voi viikkokohtainen tai jopa päivittäinen tarkastelu olla perusteltua.
Budjettiseurannan kannalta on tärkeää, että yrityksen laskentajärjestelmät ovat asianmukaisia. Laskentajärjestelmillä tarkoitetaan yrityksen kirjanpidon sekä toiminnan ja talouden seurannan järjestelmiä, jotka tuottavat laskelmia yrityksen johdolle päätöksenteon tueksi. Laskentajärjestelmien on tuotettava riittävästi tietoa budjettiseurannan toteuttamiseen. Useimmiten johdon laskentajärjestelmät ovatkin budjettien mallien mukaisia, jotta tuotettu tieto sellaisenaan on vertailtavissa budjettiin.
Pk-yrityksillä harvoin on itsellään budjetointi- tai laskentajärjestelmiä tai laskenta-alan osaamista, jotta ne itse selviytyisivät kaikista budjetointi- ja laskentatehtävistä. Tilitoimistoilta kuitenkin on saatavissa kelvollista palvelua. Olennaista on, että budjetti- ja seurantasuunnittelu tehdään yhteistyössä yrityksen ja tilitoimiston kesken. Budjetti- ja seurantamallit on myös laadittava yrityksen tarpeiden mukaan eikä sen perusteella, millaisia malleja tilitoimistolla on valmiina. |