4.3.4. Verkostoitumisen onnistuminenEtälukio
 

Verkostoitumisen onnistuminen

Verkoston kehittämistä koskee muutama perussääntö:

  1. Yritysten pitää hyväksyä se, että verkostoituminen on myös sosiaalinen investointi: se vie aikaa ja voi olla raskastakin. Henkilökemioiden on toimittava.
  2. Yritysten pitää hyväksyä se, että verkostostrategiaa ei voi suunnitella valmiiksi, vaan verkostoituminen tapahtuu ajan kuluessa ja sen muodot muuttuvat koko ajan.
  3. Tiedonkulun avoimuus on otettava toimintatavaksi. Yritysten pitäisi tiedottaa mahdollisimman paljon ja kaikille verkoston osapuolille.
  4. Yritysten pitää aktiivisesti seurata ympäristönsä tapahtumia, eikä verkostoituminen saa olla itsetarkoitus. Mikäli yrityksen ympäristössä tapahtuu huomattavia muutoksia, esimerkiksi lakimuutoksia, verkostoitumisen merkitys voi kadota. Tietenkin yhteistyö voi jatkua toisensa tuntevien yritysten välillä, mutta alkuperäinen yhteinen tavoite voi hävitä.
  5. Yritysten täytyy hyväksyä se, että muutosten tekeminen yritysten toimintakulttuureissa vie aikaa. Näin ollen ”pienten askelten politiikka” on hyvä tapa kehittää verkostosuhteita.

Verkostoituminen on myös oppimista. Yritykset saavat vaikutteita ja esimerkkejä toisten yritysten toimintatavoista, mikä voi kehittää yritystä entisestään. Yhteistyö muodostuu toimintatavaksi, josta kaikki hyötyvät. Osapuolten pitää vain hyväksyä se, että yhteistyössä kaikki hyötyvät. Itsekkyys tai opportunismi eli ainutkertaisen edun tavoitteleminen jää taka-alalle. Verkostoituminen tähtää pitkällä aikavälillä tapahtuvaan kustannussäästöön tai tulevaisuudessa saataviin suurempiin voittoihin. Näin verkostoituminen on yrityksen strateginen valinta.

TakaisinYRITTÄJYYSVÄYLÄ
4.1.0. Innovaatiot
4.2.0. Tuotanto ja teknologia
4.3.0. Verkostoituminen
4.3.1. Perusteet
4.3.2. Verkostoituminen käytännössä
4.3.3. Verkostoitumisen esimerkkejä
4.3.4. Verkostoitumisen onnistuminen
Linkit
Kirjallisuutta
Tehtävät
Testi
4.4.0. Markkinoinnin suunnittelu ja kohdentaminen
4.5.0. Markkinoinnin keinot
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet