Terveystieto - Kurssit 1-2

Terveystieto - Kurssit 1 ja 2

Lukion terveystiedon opetus laajentaa näkökulmaa oman terveyden hoitamisesta kohti terveyttä yhteiskunnassa ja maailmassa. Terveyttä koskevien tietojen ja taitojen lisäksi on tarkoituksena saada käsitys siitä, mitkä tekijät ympärillämme vaikuttavat terveyteen. Terveydellä ja sairauksilla on puolestaan paljon vaikutuksia yhteiskuntaan, hoitojärjestelmiin ja moniin kustannuksiin. Suomen sanotaan olevan hyvinvointiyhteiskunta, jossa terveysmenoista vastaa pääasiassa yhteiskunta. Terveydenhuollon kustannusten kasvu on kuitenkin siinä määrin nopeata, että on välttämätöntä pohtia myös asioiden tärkeysjärjestystä: ovatko esimerkiksi jotkut väestön ryhmät tärkeämpiä hoidettavia kuin toiset.

Etälukion verkkoaineisto koostuu ydinosasta, johon liittyy itsenäisiä kokonaisuuksia sitä mukaa kun niitä saadaan valmiiksi. Aineisto siis laajenee tarpeiden ja opetussuunnitelmien perusteiden mukaisesti. Lukion terveystiedon kokonaisuus on laaja. Verkkoaineisto tarvitsee tuekseen muuta aineistoa, johon on viitattu eri osakokonaisuuksissa. Lukion oppikirjat antavat tukea myös etäopiskelijalle.

Seuraava sivu
 TERVEYSTIETO
Kurssin etusivu
Terveys, työ ja toimintakyky
Perimä ja terveys
Liikunta ja terveys
Diabetes
Syöpä
OpetushallitusEtälukio KäyttöehdotOhjeet