Ohita navigaatiot

Tekijänoikeudet

Tekijänoikeus on lain antama oikeus jokaiselle, joka laatii omaperäisen, luovan prosessin tuloksena syntyvän teoksen. Teos ei kuitenkaan tarkoita juhlavaa taideluomusta, vaan kynnys on matala eikä laatukriteereitä ole määritelty eikä teokselle ole rekisteröintivaatimusta. Esimerkiksi opettajan tuntejaan varten tekemät suunnitelmat nauttivat tekijänoikeuden täyttä suojaa eikä kollegoilla tai koululla ole oikeutta hyödyntää niitä ilman lupaa. Tekijänoikeuksia nauttiva henkilö voi myös luovuttaa oikeuksia teoksen hyödyntämiseen muille joko maksusta tai ilman.

Huomioitavaa on kuitenkin, että pelkkä idea ei nauti tekijänoikeuslain suojaa. Siten esim. asioiden ryhmitys sisällysluettelossa tai romaanin juoni eivät ole suojattuja. Sen sijaan muoto, jolla idea esitetään, on suojattu. Niinpä esimerkiksi julkaistua piirrosta voi käyttää, jos sen piirtää kokonaan uudelleen.

Teoksesta on kuitenkin luvallista tehdä sitaatteja, kunhan ne eivät ole kohtuuttoman laajoja eikä niillä pyritä korvaamaan itse tehtävää työtä. Koko teosta ei ole kuitenkaan sallittua siteerata. Runon tai valokuvan käyttäminen ilman erillistä lupaa ei siksi ole koskaan mahdollista. Kuvan muunteleminen tai rajaaminen tunnistamattomaksi ei muuta asiaa, sillä myöskään teoksen muunteleminen ilman lupaa ei ole hyväksyttävää. Siteerauksen yhteydessä alkuperäinen tekijä on aina mainittava.

On tärkeää tiedostaa, että tekijänoikeuden alaisen aineiston yksityiskäyttö on käytännössä vapaata, mutta sen käyttäminen julkisuudessa ei. Myös opetuskäyttö on julkista, samoin aineiston asettaminen esim. koulun sisäiseen verkkoon.

Tekijänoikeudet koskevat myös oppilaiden tekemiä töitä ja niiden julkaiseminen verkossa edellyttää aina lupaa. Jos kysymyksessä on alaikäinen lapsi, on lupa pyydettävä huoltajalta.

Verkossa pätevät pääosin samat tekijänoikeussäännökset kuin muuallakin. Tämän vuoksi ne on tärkeätä huomioida, kun käytetään verkosta haettua tekstiä, kuvaa tai ääntä esitelmissä tai kotisivuilla.

Kun sisällöntuotanto ja -jakelu Internetissä on yleistynyt, on ryhdytty kehittämään tekijänoikeussäännöksille vaihtoehtoisia, Creative Commons -lisenssimalleja, joita voi soveltaa vain verkossa julkaistavaan tekijänoikeudelliseen sisältöön. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tekijä voi halutessaan antaa itse luvan, että hänen verkkoon tuottamaansa sisältöä saa vapaasti kopioida ja käyttää tekijän määrittelemillä ehdoilla. Ohjeet CC-lisenssien käyttöön löytyy www.creativecommons.org -verkkosivuilta ja asiasta on lisää tietoa seuraavassa alaosiossa: Sosiaalinen media ja tekijänoikeudet.

Yleisesti verkossa olevista aineistoista ja niiden hyödyntämisestä voi todeta seuraavaa:

  • Lainaamisen tekninen helppous ei tee siitä sallittua
  • Tekstin sitaattia laajempaan lainaamiseen on pyydettävä lupa ja mahdollisesti maksettava korvaus
  • Valokuvien käyttöön on aina pyydettävä lupa ja mahdollisesti maksettava korvaus
  • Kaaviokuvaa voi käyttää, jos sen piirtää uudelleen
  • Kun teet linkityksiä, täytyy käyttäjän aina voida nähdä, milloin ollaan toisella sivustolla
  • Ehdottomasti kiellettyä on avata vieras sivusto tunnisteitta oman tuotteen sisään

Oheisaineistoa:

Yläkouluikäisten verkko-oppimateriaali Piraattitehdas kertoo, mitä suojaa tekijänoikeus antaa, kenelle ja miksi:

Lähde esiin –verkkosivut tarjoavat kouluille valmiin opetuspaketin lähdekritiikistä, etiikasta ja tekijänoikeuksista:

Pienemmille löytyy materiaalia Hiiripiiristä:

Aikuisille suunnattua materiaalia koskien tekijänoikeuksia:

Tietoturvakoulu

Muita tekijänoikeussivustoja

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus valvoo tekijänoikeuksiin liittyviä asioita:

Kopiraitti

Gramex

Kopiosto

Kuvasto

Teosto