Lainaaja on vastuussa tekijän oikeudesta
Tiesitkö että kuviksen tunnilla piirtämääsi kuvaa ei saa ilman sinun nimeäsi tai lupaasi julkaista koulun lehdessä? Kyse on laissa määritetyistä tekijänoikeuksista ja niiden rajoituksista. Ne koskevat yhtä lailla Finlandia-ehdokkaan olevan teoksen kuin luokan seinälle kirjoitetun runon lainaamista. Tekijällä on aina oikeudet teokseensa. Kellään muulla ei silloin ole oikeutta esittää sitä omanaan tai edes osana omaa tuotantoaan. Tekijänoikeus syntyy automaattisesti heti, kun teos on luotu. Sitä ei tarvitse erikseen hakea tai anoa. Teokseksi katsotaan mikä tahansa omaperäinen ja luova tekele eli esimerkiksi ainekirjoitusteksti, maalaus, savityö, valokuva tai seinälehti.
Myös koulu- ja erityisesti koululehtityössä tulee kunnioittaa tekijänoikeuksia. Lainattaessa suoraan jonkun muun kirjoittamaa tekstiä tulee kirjoittaja ja alkuperäinen julkaisu aina mainita. Vaikka tekstistä ei otettaisikaan suoraa sitaattia, vaan asiasta kerrottaisiin vapaamuotoisesti, mutta kuitenkin lähteen antamien tietojen perusteella, on kohteliasta mainita lähde. Muilta lainattu teksti ei saa koskaan myöskään kokonaan tai edes melkein kokonaan muodostaa uuden teoksen sisältöä. Kokonaista esitelmää tai koululehden juttua ei siis ole soveliasta rakentaa muista lähteistä.
Valokuvia tai muita kuvia ei saa lainata julkiseen levitykseen ilman tekijän tai tekijänoikeuksien haltijan lupaa. Lehtikuvaajilla on yleensä sopimus työnantajansa kanssa, joten kuvien käyttämisestä voi sopia suoraan lehden kanssa. Julkiseksi levitykseksi katsotaan kaikki muu paitsi yksityinen käyttö. Koululehti, luokan kanssa tehty verkkolehti, esitelmä tai kadunvarsimainos on aina julkinen. Kuvan vois siis netistä printata kiinnitettäväksi omalle seinälle, mutta ei koulun ilmoitustaululle. Useilla nettisivuilla annetaan suoraan lupa kuvien käyttöön, mutta silloinkin lähde on aina ilmoitettava. Jos liikuntapäivästä koululehteen kirjoittava toimittaja haluaa käyttää kuvituksena maakuntalehden juttua, on tämän siis kysyttävä siihen lupaa ja mainittava missä yhteydessä kuva on aiemmin julkaistu: "Myös Maakuntasanomat uutisoi Koulumäen koulun liikuntapäivästä 2.4.2004".















