Opettajille
Median maailma
Kurssin suorittaminen Termikirjasto Linkit Tekijät
mediaympäristöni joukkoviestinnän kehitys median lukutapoja mediatalous median säännöstö
Termihaku

Opetushallitus

 

 

Voiko nettitietoon luottaa?

Oletko kuullut suomalaisyrityksestä, joka vie lemmikkikoiria turkiksiksi Aasiaan? Huolella tehdyillä nettisivuilla kehotettiin ihmisiä myymään koiriaan yritykselle. Turkisvientiin liittyvät kauhistelevat keskustelut täyttivät hetkessä koira-aiheiset keskustelupalstat - aivan turhaan. Kyse oli sissimarkkinointikirjan mainoskampanjasta, jolla haluttiin vain herättää huomiota. Tämänkaltaisia h uijaustapauksia tulee lopulta esille sangen harvoin. Puolueellista ja epätäsmällistä tietoa löytyy sen sijaan runsaasti.

Kuka vain voi laittaa nettiin melkein mitä vain. Nettitiedon tulkinnan ongelmat liittyvät siihen, mikä netissä on toisaalta myös parasta: julkaiseminen on erittäin helppoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi koululaisen laatimat fanisivut voivat sekoittua filmitähden virallisiin nettisivuihin. Mainoksiakin on vaikeaa erottaa oikeasta tiedosta.

On eri asia, onko tieto yksityisen ihmisen henkilökohtaisella kotisivulla vai esimerkiksi jonkin järjestön tai sanomalehden sivulla. Yksityisihmisten kotisivuilla jokin näkökulma saattaa ylikorostua joko tarkoituksella tai vahingossa. Ammattimainen kirjoittaja sen sijaan pyrkii laatimaan tekstinsä aina puolueettomasta näkökulmasta.

Ulkonäkö viestii laadusta… tai laaduttomuudesta. Verkkosivuston selkeys, helppokäyttöisyys ja huoliteltu kieliasu kertovat siitä, että julkaisija ottaa verkkopalvelun tosissaan. Jos taas sivusto on rakenteeltaan sekava, kieliasu viimeistelemätön ja asioiden löytäminen sivuilta hankalaa, on syytä epäillä, että sisällön laadussakin on toivomisen varaa.

Yritysten kotisivujen tarkoitus on edistää myyntiä. Osa yritysten nettisivuista koostuu pelkistä tuotemainoksista ja omakehuista, mutta osa sisältää myös aidosti hyödyllistä tietoa. Asiatietokin on kuitenkin aina markkinointia. Niinpä esimerkiksi oven saranoita valmistava firma ei todennäköisesti julkaise sivuillaan tietoja saranan narinaäänen haittavaikutuksista, vaikka tällaisia olisikin yrityksen tiedossa.

Lue myös käyttäjien kokemuksia. Jos olet hankkimassa esimerkiksi uutta kameraa tai aiot kokeilla koirallesi uudenlaista kuivaruokaa, älä luota pelkästään mainosmiesten puheisiin. Netistä löytyy aivan varmasti keskustelupalsta, josta voit lukea tuotetta jo kokeilleiden kokemuksia.


Tässä vielä muutamia vinkkejä siihen, miten voit seuloa nettitiedon kultahiput roskien seasta.

Julkaisija

  • Kuka on tiedon takana?
  • Pystytkö päättelemään, miksi teksti on kirjoitettu?

Aineiston laatu

  • Onko mielipiteet, mainosaineisto yms. selvästi erotettu faktoista?
  • Perustellaanko mielipiteet?
  • Korostuuko jokin näkökulma muiden kustannuksella?
  • Onko faktatietojen lähteet mainittu?
  • Onko tekstin kieliasu virheetön? Miltä sivusto näyttää?
  • Koska aineisto on viimeksi päivitetty, eli onko tieto ajan tasalla?

Varmistettavuus

  • Löytyykö sama tieto useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä?
  • Mieti vielä, miksi sinun pitäisi uskoa juuri tähän tietoon.