Opettajille
Median maailma
Kurssin suorittaminen Termikirjasto Linkit Tekijät
mediaympäristöni joukkoviestinnän kehitys median lukutapoja mediatalous median säännöstö
Termihaku

Opetushallitus

Mediatalous

Joukkoviestinnän taloudellinen merkitys kasvaa jatkuvasti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa audiovisuaalinen teollisuus on yksi tärkeimmistä vientialoista. Media-alan kehitykselle ovat viime vuosina olleet tyypillisiä paljon huomiota ja keskustelua herättäneet yritysfuusiot. Verrattuna muiden alojen suurimpiin yrityksiin suurimmatkin mediayritykset ovat kuitenkin kooltaan suhteellisen pieniä. Esimerkiksi Nokian liikevaihto oli vuonna 2000 noin 20 kertaa suurempi kuin SanomaWSOY:n. Liikevaihdolla mitattuna mediatalous seitsenkertaistui vuodesta 1950 vuoteen 1999.

Kaikki mediayritykset panostavat toimintoihin yleisömarkkinoilla, ja ne yritykset, joiden tuloista osa tulee mainostajilta, kiinnittävät erityistä huomiota mainosmarkkinointiin. Esimerkiksi aikakauslehtien talous riippuu suoremmin tilauksista ja irtonumeromyynnistä kuin sanomalehtien, joiden suurin tulonlähde ovat mainokset.

Media-alan osuus kaikista suomalaisista työllisistä oli 2000-luvun alussa hieman yli 2 %. Joukkoviestinnän osuus bruttokansantuotteesta oli kuitenkin hieman suurempi, noin 3 %.