etusivu › mediaympäristöni › anu mustonen: tietoa, tunteita ja vuorovaikutusta

Tutkija Anu Mustonen: Tietoa, tunteita ja vuorovaikutusta

Mitä media antaa sinulle? Puheenaiheita ja painajaisia, vai "ajankulua, tietoa ja rentoutumista", kuten vastaa suurin osa median käyttäjistä? Median anti on moninainen – ja aina hyvin yksilöllinen.

Media on aina toiminut tiedon lähteenä, elämyskoneena ja tunnemyllynä. Se on yhä tärkeämpi sosiaalinen verkottaja, seurustelumuoto ja kommunikaatiokanava. Seikkailu virtuaalimaailmassa tai luoviminen tiedon ja mainosten tulvassa on sitä antoisampaa, mitä lujempi käyttäjän minäkuva on ja mitä kriittisemmät hänen tulkintataitonsa ovat.

Mediasta motivoiva oppimisympäristö

Media välittää tehokkaasti tietoa ja uutisia. Mediaa ja tietoverkkoja voitaisiin käyttää paljon nykyistä enemmän myös oppimisympäristönä, joka innostaa irtaantumaan oppikirjoista ja suuntautumaan tekemällä ja tutkimalla oppimiseen. Vuorovaikutteiseen multimediaan yhdistyy vahva elämyksellisyys, mikä lisää oppimismotivaatiota ja -tuloksia. Opetuksessa media toimii parhaimmillaan havainnollistettaessa mutkikkaita kokonaisuuksia visuaalisesti. Tietoverkot antavat eväitä luovaan ongelmanratkaisuun ja tutkivaan oppimiseen.

Esimerkiksi tietokonepeleistä olisi paljon opittavaa luotaessa kiinnostavia oppimisympäristöjä. Pelien pelaaminen sinänsä kehittää avaruudellista ajattelua ja kolmiulotteista hahmottamista.

Suuria tunteita, elämystulvaa

Tiedon lisäksi mediasta haetaan myös tunteita. Tunteet ovat tarinan ja draaman ydin, olipa kyse kansansaduista tai tietokonepelistä. Tunnevoima vaikuttaa myös siihen, millaiset tapahtumat nostetaan mediassa uutisiksi.

Esimerkiksi tosi-tv ammentaa tunnevoimaa maksimaalisella tavalla, vetoaahan se uteliaisuuteen, tirkistelynhaluun, jännitykseen, kilpailuviettiin, empatiaan - ja vahingoniloon. Tositarina ja todellisten ihmisten mukanaolo tuottaa enemmän tunteita kuin fiktio.

Myönteisten ja kielteisten tunteiden kokeminen ja niiden hallinnan opettelu ovat ihmiseksi kasvamisessa tärkeitä kehitystehtäviä. Media tarjoaa hyvän areenan tähän työhön. Tunnepitoiset nyyhkyleffat, toimintapelit, komedia, kauhu ja erotiikka auttavat rentoutumaan, unohtamaan omat murheet ja irtautumaan arjesta. Niistä voi myös ammentaa mallia tunteiden käsittelyyn ja itseilmaisuun.

Median elämysten voimaa on kuitenkin tärkeää säädellä kehitystason mukaan. Pieniä lapsia tulee suojella liian ahdistavilta tai käsittämättömiltä asioilta. Sen takia laki velvoittaa asettamaan kuvaohjelmiin ja peleihin ikärajoitukset, joiden noudattaminen on vanhempien vastuulla.

Aina ei pieniäkään lapsia voida suojella kaikelta ahdistavalta. Tunteita voidaan kylläkin loiventaa tietoisen tulkinnan, älyllistämisen avulla. Voimme säädellä tunteita ravisuttavan kokemuksen voimaa järkiperäistämällä, kuten eräs 11-vuotias katsoja katsottuaan Salkkareiden surullisen hautajaiskohtauksen: »Tää kuoli ihan vain siksi, että se näyttelijä piti saada pois sarjasta», hän muistutti itseään ja muita surullisen asian äärellä.

Tunteetkin turtuvat

Ainakin pienillä lapsilla pelottavat tai yli ymmärryksen menevät mediakokemukset voivat kummitella painajaisissa ja ahdistaa pitkiäkin aikoja, vaikka vanhemmat olisivat kuinka yrittäneet järkeistää ja pehmentää kokemusta.

Elämyksiinkin kuitenkin tottuu. Lapsena näkemäsi kauhut eivät ehkä tänään hätkäytä samalla tavalla. Turtumisesta puhutaan silloin, kun toistojen myötä totumme median suuriin tunteisiin ja elämysten vyöryyn. Kun murhan tai onnettomuuden on nähnyt kahdestisadasti, se ei tunnu yhtä hurjalta kuin ensimmäisellä kerralla. Pahimmillaan turtuminen köyhdyttää tunnereaktioita ja vähentää myötätuntoa niin, että ihminen on valmis tekemään itsekin kylmäverisiä tekoja, varsinkin jos hänen käsityksensä faktan ja fiktion rajoista ovat hämärtyneet.

Turtumista jarruttaa median valikoiva ja kohtuullinen käyttö. On tärkeää, että pääsemme niskan päälle turhista, ylikorostuneista peloista, mutta olisi myös varottava niin voimakasta turtumista, että mikään ei tunnu miltään ja kyky asettua toisen tilanteeseen katoaa.

Ystäviä ja yhteydenpitoa

Median sosiaaliset ulottuvuudet ovat jatkuvasti lisääntyneet ja monipuolistuneet. Ystävien saaminen eri puolilta maailmaa ja yhteydenpito erilaisiin verkostoihin ajasta ja paikasta riippumatta on tullut jatkuvasti helpommaksi ja edullisemmaksi.

Media on myös tärkeä areena rakentaa identiteettiä; se tarjoaa roolimalleja, ihanteita, arvomalleja ja tietoa eri ihmisten tavoista ajatella. Sankarit ja idolitkin ovat tärkeitä kehittyvälle minäkuvalle, kunhan ne eivät nouse liian ylivoimaisiksi.

Itsetunnoltaan tai identiteettikehitykseltään hauraille nuorille media tuottaa kovia paineita. On tärkeää suhtautua kriittisesti median ja mainosten menestymistä, onnellisuutta, laihuutta tai seksuaalisuutta korostaviin viesteihin. Jos ihminen on ulkopuolisille vaikutteille hauras ja elämäntilanne muutenkin vaikea, seurauksena voi olla itsetunnon ongelmia, tyytymättömyyttä ja jopa syömishäiriöitä.

Koukussa?

Elämysvoimansa, vuorovaikutteisuutensa sekä erityisesti palkitsevien sosiaalisten kontaktiensa vuoksi tietokonemedia tuottaa riippuvuutta aivan eri tapaan kuin perinteinen media: Urheiluruutu-, Hesari- tai Regina-riippuvuuden ei tiedetä olevan kenenkään syy psykiatriseen hoitoon hakeutumiseen, mutta peli- ja nettiriippuvaisten hoito esimerkiksi A-klinikoilla on todellinen ja yleistymässä oleva ilmiö.

Riipuvuudesta eli addiktiosta voidaan puhua, jos netin tai pelien käyttö on hallitsematonta ja pakonomaista, kun omat voimat eivät riitä tietokoneen sammuttamiseen. Elämästä katoaa rytmi, kun addiktiosta kärsivä unohtaa syödä ja nukkua. Oikeat ystävät häviävät.

Koukkuun jäämiselle altistavat vuorovaikutteiset, reaaliaikaiset pelit ja verkkoviestinnän muodot, jotka tarjoavat sosiaalisia kontakteja. Addiktion taustalla on usein sosiaalisia ongelmia ja ystävien puutetta, jolloin virtuaalisesta vuorovaikutuksesta tulee palkitsevampaa kuin reaalimaailman suhteista.

Suurimmalla osalla nuorista yltiöpäinenkin median käyttö on ohimenevä ilmiö ja intohimo pysyy hallinnassa. Valtaosa selviytyy virtuaaliseikkailuista voittajina maaliin ja saa niistä huvia, iloa, kokemuksia, ystäviä ja minäkuvan rakennusaineita.

Minustako monsteri?

Median vaikutuksista ovat yleisimmin ihmisiä huolettaneet väkivaltaiset mallit. On totta, että aggressio ylikorostuu mediassa. Aggressiovaikutukset ovat vain hyvin yksilöllisiä: joku ahdistuu, joku saa niistä vahvistusta omille aggressiivisille toimintatavoilleen - ja osaa ne eivät hetkauta mitenkään.

Väkivallan vaikutukset etenevät kehämäisesti: ennestään aggressiiviset pitävät väkivaltaviihteestä muita enemmän ja saavat siitä vahvistusta aggressiivisille taipumuksilleen. Jos katsoja on siis oppinut oikeassa elämässä, että lyöminen on kelpo tapa ratkaista kiistoja, hän omaksuu väkivaltaiset mallit helpommin kuin sellainen katsoja, jonka ympäristössä hakkaamista ei hyväksytä.

Toinen mediaväkivallan riski on turvattomuutta ja epäluottamusta ruokkivan maailmankuvan syntyminen ja ahdistuneisuus. Mediassa tiuhaan nähty väkivalta voi saada ainakin suurkuluttajan uskomaan, että maailma on oikeastikin paikka ja että ihmisiin ei voi luottaa.

Dokumentaarinen väkivalta esittää aggression monipuolisemmin ja näyttää myös uhreja ja kärsimystä, mikä ahdistaa katsojaa, mutta kylläkin tekee väkivallan vähemmän houkuttelevaksi. Näin se voi olla jopa hyödyllistä koettavaa. Jos katsoja eläytyy uhrin asemaan, hänen oma halunsa toimia aggressiivisesti vähenee.

Ihannoitu, viihteellinen väkivalta taas tempaa mukaan kritiikittömästi, houkuttelee samastumaan aggressiiviseen sankariin ja näyttää väkivallan hyväksyttävämpänä.

Kohti median hallintaa

Median riskeiltä eivät suojaa sensuuri, kauhistelu eivätkä tekniset kontrollikeinot, vaan itsenäinen, aktiivinen ja kriittinen ote mediaan. Median hallinan avaimina ovat siis monipuoliset mediataidot.

On myös hyvä huolehtia, että aikaa jää myös aitoon vuorovaikutukseen – perheelle ja ystäville. Tässä moni nuori saattaa olla parempi esimerkki kuin sohvaperunoina pötköttävät vanhempansa.

Kriittisen ajattelun kyky vahvistuu erityisesti vaihtamalla roolia yleisöstä tekijäksi: toimittamalla omia julkaisuja, tekemällä omia lehtiä, mainoksia, uutisia, draamaa ja www-sivuja.

Lähteitä:

Mustonen , Anu (2001) Mediapsykologia. Porvoo: WSOY

Mustonen, Anu & Pulkkinen, Lea (2003) Sosiaalinen alkupääoma ja tietotekniikka. Teknologian arviointeja 14 . Eduskunnan kanslian julkaisu, 1/2003 - Hki : Tulevaisuusvaliokunta, 2003.