|
etusivu › median säännöstö
Joukkoviestinnän oikeudellinen sääntely
On itsestään
selvää, että liikenne ei sujuisi ilman liikennesääntöjä.
Samalla tavalla myös joukkoviestintä tarvitsee jonkinlaiset
yleiset pelisäännöt, jotta yhteentörmäyksiltä
vältytään. Joukkoviestintä kaipaa sääntöjä
esimerkiksi siitä, mitä voidaan sanoa, millä keinoin voidaan
sanoa ja mitä seuraa, jos sääntöjä rikotaan.
Joukkoviestinnän sääntelyssä voidaan erottaa kolme
tasoa: lainsäädännön, itsesääntelyn ja tapakulttuurin
tasot. Tasojen merkittävin ero on siinä, että lait ovat
luonteeltaan pakottavia. Niiden taustalla on valtion yksinoikeus säätää
alueellaan lakeja sekä käyttää pakkovaltaa. Journalistietiikka,
jonka piiriin itsesääntely ja tapakulttuuri mitä suuremmassa
määrin kuuluvat, on puolestaan luonteeltaan vapaaehtoista. Eettisten
normien noudattamista valvomaan on muodostunut myös instituutioita,
kuten Suomessa Julkisen sanan neuvosto. Näillä instituutioilla
ei siis ole kuitenkaan tuomiovaltaa.
|