Opettajille
Median maailma
Kurssin suorittaminen Termikirjasto Linkit Tekijät
mediaympäristöni joukkoviestinnän kehitys median lukutapoja mediatalous median säännöstö
Termihaku

Opetushallitus

 

 

Yksilön suojan kysymyksiä

Tietosuoja on yksi tärkeimmistä tekijöistä tietoyhteiskunnassa, kun julkisuus on entistä helpommin kaikkien ulottuvilla: tiedätkö sinä, mitä tietoja sinusta on vaikkapa Internetissä?

Yksityisen henkilön yksityisyyttä turvataan laissa monin tavoin. Jo perustuslaissa säädetään, että jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Lisäksi Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa säädetään yksityisyyden suojasta. Tietosuojan yleislaki on henkilörekisterilaki, joka on ollut voimassa vuodesta 1988 lähtien.

Pulmia voi tulla esimerkiksi silloin, kun julkisuudessa esitetään jonkun kotia, perhettä tai muuta yksityisen aluetta koskevia tietoja. Vaikkapa verkkosivustolle valokuvattaessa varsinkin tunnistettavissa otoksissa käyttötarkoitus on hyvä kertoa kuvattavalle ja kysyä lupa.

Katso yksilön suojasta lisää Jukka Korpelan Datatekniikka ja viestintä -sivustolta.