|
Hotelli-
ja matkailuala on monipuolinen ja jatkuvasti muuttuva
ala. Alalla työskentelevältä vaaditaan,
paitsi työtehtävien hallintaa ja kykyä
sopeutua uusiin työtilanteisiin, myös luovuutta
ja kekseliäisyyttä, mikä näkyy ulospäin
tilanteeseen sopivana suullisena ja kirjallisena viestintänä.
Myös taitoa etsiä vastauksia www-sivuilta
tarvitaan alalla, joka käsittää kirjaimellisesti
koko maailman.
Oppimateriaaliin
valitut sisällöt kertovat omalta osaltaan
alan monipuolisuudesta. Yhteistä kaikille tehtäväkokonaisuuksille
on kuitenkin se, että ne pohjautuvat mahdollisimman
autenttisiin tilanteisiin ja/tai alan autenttisiin teksteihin.
Integroimalla
kielenoppiminen tiivisti erityyppisiin työelämän
sisältöihin pyrkimyksenä on, että
opiskelija tulee entistä enemmän tietoiseksi
myös moninaisista kielellisistä haasteista,
joita hän kohtaa työelämässä.
Kun opiskelija sanoo tai ainakin ajattelee opiskelutilanteessa:
"Näitä kannattaa ja on tarpeen opetella,
näitä tarvitsen työelämässä,
tästä haluan tietää lisää",
ovat ainekset menestykselliseen oppimisprosessiin olemassa.
Oppimateriaalin
varsinaisina tiedollisina ja taidollisina tavoitteina
on se, että opiskelijan sanavarasto vahvistuu,
hän oppii etsimään tietoa ja sen pohjalta
tuottamaan kirjallisesti erilaisia tekstejä (esim.
yhteenveto, sähköpostiviesti, tarjous, työohjeita).
Tehtävät harjaannuttavat myös keskeisiä
kieliopin rakenteita, joita opiskelija tarvitsee kirjoittaessaan
alan tekstejä. Kielenkäyttö lähtee
kuitenkin liikkeelle ajatuksesta, että kielellä
on tilanteissa kommunikatiivinen funktio.
|